
Deep Regrets
Olette kalastajia, jotka kilvoittelevat siitä kuka saa komeimmat vonkaleet näytille. Meren syvyyksistä voi kuitenkin nousta myös sanoinkuvaamattomia kauheuksia, mutta kokenut merenkulkija ei pientä mielenterveyden järkkymistä jännitä.
Voittaminen
Pelin voittaa keräämällä eniten voittopisteitä kaloista. Osan kaloista voi pistää näytille satamassa, ja niillä ansaitseekin muita suuremmat pisteet (kertoimella). Varo kuitenkin keräämästä liiaksi katumusta, sillä se jota pelin lopuksi kaduttaa eniten, joutuu luopumaan yhdestä näytille pistämästään kalasta.
Vaiheet ja pelaaminen
- Päivä etenee seuraavaan ja antaa päiväkohtaiset palkinnot.
- Ekan pelaajan merkki annetaan myötäpäivään.
- Kaikki esille tulleet kalat poistopakkoihin.
- Kukin pelaaja kerää kaikki nopat käytettyjen noppien kasasta, sekä haluamansa nopat käyttämättömistä.
- Kaikki näin valitut nopat heitetään.
- Näistä nopista saa valita haluamansa nopat käyttämättömiin kunnes noppien enimmäismäärä on tullut täyteen.
- Loput nopat menevät käytettyjen noppien kasaan.
- Pelaaja jonka noppien summa on korkein (tb: kierrosjärjestys), antaa pelastusrenkaan valitsemalleen toiselle pelaajalle.
- Kierrosjärjestyksessä kukin pelaaja sijoittaa laivansa joko merelle tai satamaan.
- Jos oli viimekierroksella satamassa, pitää mennä merelle syvyyteen 1.
- Nyt voi halutessaan varustautua kalastusvälineillä.
- Kierrosjärjestyksessä jokainen pelaaja saa tehdä yhden sijainnissa mahdollisen toiminnon tai jättää kierroksen väliin.
- Jos toimintoa ei voi tehdä, pelaaja jättää kierroksen väliin (eikä enää saa toimintoja).
- Kierroksen väliin jättänyt ja pelaaja joka kierroksella jätetään väliin, saa aina sinttikortin TAI saa poistaa katumuskortin.
- Jos muut ovat jo jättäytyneet pois, silloin viimeisellä pelaajalla on vain 2 toimintoa jäljellä.
* Jätetään väliin ekalla kierroksella.
Toiminnot
- Kalastus
Voidaksesi kalastaa, sinulla on oltava vähintään yksi käyttämätön noppa.
- Valitse mereltä korttipakka, joka on samassa tai ylemmessä syvyydessä kuin laivasi.
- Käännä kortti esiin ja toteuta ilmestymisefekti (silmä), jos kalalla on sellainen.
- Napataksesi kalan, maksa sen yläoikean kulman osoittama koukkumaksu käytössä olevista nopistasi. Ostetut nopat palautavat kauppapussiin käytön jälkeen ja muut pelaajalaudan käytettyjen noppien kohtaan.
- Jos et voi tai halua maksaa esiin tulleen kalan maksua, saat kuitenkin nostaa sinttikortin.
- Mikäli sait kalan kiinni, toteutan sen koukkuominaisuus nyt.
- Kiinni saadut kalat pidetään kädessä, piilossa muilta.
- Ilmaiset & rajoittamattomat toiminnot:
- Maksa yksi noppa siirtyäksesi yhden syvemmälle.
- Käytä matopurkki ja vilkaise päälimmäinen kala, laita se sitten pohjalle tai päälimmäiseksi.
- Syö kala (jos kalassa on syömisikoni).
- Käytä pelastusrengas (alennus kalan koukkumaksuun).
- Käytä sinttikortteja tai muita ominaisuuksia.
- Kerran pelissä voit hylätä paatin ja siirtyä loppuvuoroksi satamaan.
Siitä seuraa kuitenkin vakavaa katumusta.
Saapuessasi satamaan, saat täydentää nopat kuten vaiheessa 2. Päivitys. Sitten täydennät matopurkin ja lopuksi voit halutessasi poistaa yhden katumuskortin.
- Voit myydä niin monta kalaa kerralla kuin haluat. Niistä saa rahaa kalakortin arvon verran, ja hulluuslaudan antaman muuntimen mukaan.
- Voit asioida kaupassa, jossa et ole vielä tällä kierroksella asioinut. Sieltä saa ostettua varusteita, noppia jne.
- Pistä 1-3 korttia näytille vielä tyhjänä oleviin pelaajalaudan kohtiin. Päätös on lopullinen ja näitä ei voi vaihtaa myöhemmin.
Ilmaisena toimintona voit myös käyttää pelastusrenkaan (alennus kaupasta) tai käyttää sinttikortteja (alennus kaupasta).
Loppupisteiden laskenta
- Pelaajat paljastavat katumuskorttinsa ja laskevat paljonko kullekin tuli katumusta yhteensä. Eniten katumusta keränneet pelaajat poistavat korkeimman pistearvon näytillä olevan kalansa tai kaksinpelissä alimman pistearvon näytillä olevan kalansa.
- Kädessä olevat kalat, hulluuslaudan arvon mukaisesti muutettuna.
- Näytillä olevat kalat niin, että hulluuslaudan arvo muuttaa ensin niiden arvoa ja sitten vasta tehdään pelaajalaudan osoittama kertolasku.
- Kustakin jäljellä olevasta 2$ rahasta yksi voittopiste.
Tasapelissä voittaa se, jolla on vähemmän yhteenlaskettua katumusta, jos edelleen tasapeli: se voittaa jolla on vähemmän katumuskortteja. Jos edelleen tasan, sitten on tasapeli.
Vastaa