
Enemmän kuin mekanismit
Lautapelien toteutuksen kohdalla puhutaan usein kahdesta asiasta: mekaniikoista ja kuvituksesta. Pieni ratas ja pensseli nimeen yhdistettynä kumpainenkin, informoi meille kuka on tehnyt mitäkin. Boardgamegeek.com:in lautapelikohtainen näkymä listaa ensin mekanismien suunnittelijat ja sitten vasta taidepuolesta vastaavat henkilöt. Ja tottahan se on, että pelin mekanismit tekevät siitä pelin, mutta taide tekee pelistä elämyksen. Aika harvassa lienevät yksilöt, joille lautapelien visuaalinen puoli on aivan samantekevä juttu. Omaa silmää hivelevä kuvitus, taidokkaasti muotoillut peliosat tai selkeästi luettava pelin tila, nostavat pelin korkeuksiin joihin se ei olisi muuten yltänyt. Pelimekanismit ovat usein tekstin valtakuntaa, sääntöjä, numeroita ja logiikkaa, mutta kuvat ovat mm. tunnetta, tarkoitusta, selkeyttä ja teemaa. Kuvat ovat myös täysin oma kielensä, jota ei voi suoraan verrata tekstiin, eikä näitä kumppanuksia voi kokonaan korvata toisella.
Parhaimmassa tapauksessa sisällön toteutuksellinen puoli, taide mukaan lukien, tukee myös mekanismeja ja peli on siten helpompi ymmärtää ja pelata. Symboli tai ikoni voi muistuttaa säännöstä, jonka aiemmin on sisäistänyt. Sitten taas välillä sitä raapii päätään symbolin äärellä ja on pakko tarttua ohjekirjaan, jotta mystinen hieroglyfi lähtee avautumaan. Ainiin tätähän se tarkoitti. Eivät ne toisiansa tosiaan syrjäytä, vaan täydentävät kokonaiskuvaa omista vahvuuksistaan käsin. Osa-alue jossa kuvien ja tekstin yhteistyö tulee hienosti esiin, on pelin teemoitus. Se on eräänlainen sidosaine kaikkien osa-alueiden välillä. Yhteinen nimittäjä, joka voi vastavuoroisesti antaa ja ammentaa. Käsittääkseni Scythe Stonemaier Gamesilta lähti aikoinaan liikkeelle Jakub Rozalskin tuottamien kuvien inspiroimana, jotka sitten päätyivät myös osaksi pelin kuvitusta. Kuvien mukana saapui siis myös teema.
Välillä kuulee väitettävän, että ei sillä teemalla niin väliä ja että nämä mekanismithan voisi nyt tehdä oikeastaan mihin tahansa teemaan. Osassa pelejä varmasti myös näin, mutta silloin teeman ja mekanismien yhteys ei ole kovin vahva. Mielestäni mekanismeja ja muuta toteutusta ei kannata tällä tavalla lokeroida toisistaan erillisiksi osiksi, vaan miettiä peliä kokonaisuutena, jossa jokainen osa-alue täydentää toistaan. Hyvä teema hyödyntää myös tunnettavuuden voimaa. Siinä teeman osina käytetään jotakin sellaista, joka on jo valmiiksi tavalla tai toisella pelaajalle tuttu ja samalla tukee pelin ideaa.
Otetaan esimerkki:
Vaihtoehto 1: “Resurssin A voi myydä tai sitten muuttaa resurssiksi B. Resurssi B tuottaa lisää resurssia A, joita voi myydä tai muuttaa resurssiksi B. Aikaa on kuitenkin rajallisesti, joten tasapainottele resurssien B ja A kanssa uutuuspelissä Resurssi A vai resurssi B.”
Vaihtoehto 2: “Munat voi myydä tai sitten hautoa kanoiksi. Kanat sitten tuottavat lisää munia, joita niin ikään voi myydä tai hautoa. Aikaa on kuitenkin rajallisesti, joten tasapainottele kanojen ja munien kanssa uutuuspelissä Muna vai kana!“
Vaihtoehto 2 inspiroi minua myös pelimekaaniseen ratkaisuun suunnitella munan ja kanan väliin sijoittuva tipumaksu, jossa joutuu maksamaan riittävästi siemeniä, jotta tipusta lopulta tosiaan kasvaa kana. Teeman typistäminen resurssiksi A ja B ei välttämättä johtaisi tämänkaltaiseen ajatuskulkuun. Miksi? No siksi että teeman kautta sekä mekanismit, että muukin toteutus lopulta simuloi jotain pientä osaa ihan aidosta ja tutusta asiasta, kuten kanojen ympärillä pyörivä liiketoiminta. Silloin ei enää puhuta erillisistä osista, jotka tekevät omalla tahollaan jotain itsekseen, vaan yhteinen nimittäjä on teema, jota kumpikin osa täydentää ja toistepäin.
Sammakko & pylly
Nämä mietteet mielessä mietinkin miten mahtaa mennä homma tämän alta löytyvän pelin osalta. Jos teema välittyy taiteesta, niin mitä ihmettä tässä on pelimekaanisesti tarjolla? Peli on virallisesti joukkorahoituksessa vasta n. kuukausi tästä hetkestä, mutta kansitaide söpöillä sammakoilla, on saanut minut jo kiinnostumaan. Toivottavasti tällä tuotoksella on tarjota mielettömän vetovoimaisen kuvituksensa rinnalle ne muutkin osaset onnistuneeseen kokonaisuuteen, eikä ainoastaan sammakon pyllyä. Jähtäväksi nää…

Vastaa