Ruma kirjoitus rumista peleistä

Stonemaier Gamesin Viticulture, Scythe ja Wingspan onnistuivat tekemään minuun aikoinaan vaikutuksen. Laadukkaasti kehitettyjä pelejä, joissa mekanismit ja teema täydensivät toinen toisiaan ja jotka olivat vielä kaiken lisäksi esteettisesti upeita luomuksia. Nopealla vilkaisulla myös Between Two Castles of Mad King Ludwig (huh mikä nimi) ja Charterstone nekin olivat varsin vaikuttavan näköisiä. Joskin jäljempänä mainittu ei nyt ihan omaan makuun osunutkaan, pystyn silti tunnistamaan elementit joiden perusteella on helppo todeta, että kuvallinen puoli on taitavasti toteutettu.

Sitten jokin muuttui ja Stonemaier alkoi julkaisemaan, jos ei nyt suorastaan kuvottavia, niin ainakin omasta mielestäni rumia pelejä. Kai niitä oli ollut valikoimassa ennenkin, mutta nyt niitä ponnistettiin ulos oikein kunnolla. Ensin tuli Red Rising, jonka kamala kansitaide pisti hieromaan silmiä. Ihan siisti kettulogo, mutta mitä ihmettä tässä oikeen ajateltiin? 70-luvun kaameimpia tapettivirityksiä, joiden päälle taapero on sattumanvaraisesti piirrellyt hahmoja kenties? Onneksi pelin korttien toteutus oli sentään ammattimaisesti toteutettu.

No eipä aikaakaan niin ilmestyi minua kovasti kiinnostanut julkaisu Libertalia: Winds of Galecrest. Tällä kertaa homma meni toistepäin. Kansitaide ei ollut haitarisoittimesta, pelin komponentit olivat muutenkin oikein kivan näköisiä ja selkeitä. Sitten näin korttitaiteen. Hirveän luotaan työntävän korttitaiteen. Vektorigrafiikkamaista tasaista pintaa ja sommittelu mitä sattuu, kukin hahmo saman geneerisen clipart-taustan päällä. Mutta pahin synti oli kyllä eläinhahmoihin vaihtaminen, varsinkin kun tiesi mitä pelin alkuperäinen versio sisälsi. Tämänkin voisi vielä antaa anteeksi, jos kyseiset hahmot olisivat jollain tavalla kiinnostavia ja persoonallisen näköisiä tai edes perspektiivillä leikitteleviä. Nyt nykyisellään toteutuu vain perspektiivi-sanan ekat neljä kirjainta.

Sitten ilmestyi kummallinen mehiläisrotu avaruudessa -peli Apiary, joka ei ole nyt aivan kamala katsoa mutta kokonaisuutena hyvin kummallinen. Ehkä tämän tuotoksen kohdalla kyse on enemmän teemasta, joka ei sytytä kuin pelkästään sen sisältämästä taiteesta, mutta jotain tässäkin on mennyt pieleen suhteessa omaan esteettiseen makuuni, ainakin kannen osalta.

Wyrmspan

Ja sitten päästään meikäläisen katkeraan irrationaaliseen vihaan, jota tunnen Wyrmspannin ulkoasua kohtaan ja joka ansaitsi oman otsikkonsa. Se suolan täyttämin haava tässä taustalla on kuitenkin se, että pidän sekä Wingspanista (graffat mukaanlukien) että lohikäärmeistä teemana. Mutta Wyrmspan katseltavana teoksena, huhheijaa mistähän sitä aloittaisi. Jotenkin tämä tuotos on onnistunut löytämään lähes jokaisen esteettisesti epämielyttävän valinnan, jolla naamani saadaan vääntymään tuskan täyttämään kiusalliseen kärsimykseen kun minua visuaalisesti pahoinpidellään silmämunieni kautta. Kansitaiteesta alkaen muistan pohtineeni, että tässä on esillä vielä pelitestiversio, jossa on vain väliaikaiset kuvitukset ja oikea julkaistava versio sisältää sitten jotain ammattimaisesti tuotettua ja miellyttävää katseltavaa. Valitettavasti olin väärässä.

Korttitaiteessa esiintyvät ja toki taidokkaasti tehdyt lohikäärme-inspiroituneet taidekuvat eivät pääse peliin valitun taiton vuoksi oikeuksiinsa. Kuvat ovat yksinkertaisesti liian pieniä ja korttien kummalliset asetteluvalinnat kilpailevat surkeudesta vain pelin käsittämättömän väripaletin kanssa. Lohikäärme-teeman heikkous ilmenee myös aavistuksen lähdemateriaalissa itsessään, sillä siinä missä edeltävällä pelillä (Wingspan) oli runsaasti mistä ammentaa korttikuvituksiin, on Wyrmspannissa pitänyt kuvitella 183 lohikäärmettä ja ihan kaikki näistä ei oikein tunnu luontevilta ja hyvin suunnitelluilta (lohikäärme, mutta sillä on kissan pää?). Ja mitä ihmettä on tapahtunut kortin Aged Sea Serpent -kohdalla? Miten tämä kuva pääsi valmiiseen tuotteeseen asti?

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä väripalettiin ja peliin valittuun taidetyyliin. Ehkä tämä peli on tarkoitettu kuvataide-elämykseksi sokeille ihmisille? Lauta yhdistää sekä negatiivikuvitusta, jossa pääpiirteittäin kuvailtuna ne osat joiden yleensä olettaisi olevan vaaleita, ovatkin tummia ja toistepäin. Tämä ei sinänsä ole välttämättä huono veto, jos sen toteuttaa tyylikkäästi. Valitettavasti tämä valinta ei kuitenkaan toistu johdonmukaisesti pelin muussa taiteessa, vaan päinvastainen lähestymistyyli on osassa kuvitusta ja negatiivit osassa, tehden Wyrmspanista sekavan ja epämiellyttävän näköisen. Tähän yhdistyy vielä musta-valkoisena toteutetut symbolit, jotka edustavat jotain kolmatta tyyliä kaiken muun sekamelskan päälle. Muutenkin vaikutelma on kuin pelin alkuperäinen taide olisi otettu Photoshoppiin ja pistetty invert-colors-myllyn läpi. Kuten esiosassaan, on tässäkin munia, mutta niiden väritykseen on löydetty hirveimmät värit mitä tiedän, jotka näyttävät rinnakkain vieläkin kamalammilta kuin yksinään. Mielikuvat liikkuvat jossain kakka-pissa-abstraktin taiteen -akselilla. Ja alkuperäisen ja tämän tuotoksen eroista puheenollen. Esiosassa pelaajalaudan graaffinen toteutus ymmärsi antaa tilaa lautojen päälle pelattavien korttien visuaaliselle sisällölle. Wyrmspännissä laudan voimakaskontrastiset negatiivitaustat kilpailevat korttien sisällön kanssa huomiosta, haitaten pelaamista. Pisteytysrata ja Dragon Guild -lauta ovat nekin tyyliltään sekä keskenään, että kaikkien muiden lautojen kanssa erilaiset.

Kokonaisuutta tarkastellessa mikään ei oikein toimi yhteen. Väripaletti on sekava, elementtien tyylit eivät ole yhtenäiset ja tuntuu siltä kuin jokaisen graaffisen elementin olisi suunnitellut eri ihminen vailla ymmärrystä kokonaisuudesta. Pelaajalaudalla on oma (hirveä) väripalettinsa ja Dragon Guild -lauta on jotain viidettä tyyliä, joka on kuitenkin eri kuin munien ja muiden komponenttien väripaletti. Korttien tyyli on jotain muuta kuin luolastolaattojen ja pisteytyslaudat ovat aivan omaa irrallista tyyliään. Graaffinen tyyli on eittämättä omaperäinen, mutta kukaan ei ole oikein päättänyt millä tyylillä lopulta mennään, vaan kaikki on tehnyt omiaan. Lopputulos on kamala ja Wyrmspan on ruma peli.

Eikö vieläkään suututa?

No rumennetaan kirjoitus entisestään. Tuosta doin muutamakirjoitus virhe lizää, ,ja jatketaan!

Cascadia? RUMA!

Bohnanza?! NO SE VASTA RUMA ONKIN

Terraforming Mars. Yrittäisit edess.

Ja miksi IVStudios on päättänyt tehdä tämänkaltaisen kannen peliinsä? Kenen mielestä oranssi ja pinkki yhdistettynä Ryhmä Hau -graffaan on hieno valinta?

Tähän loppuun vielä pieni pieni tyynnyttelevä selitys siitä miten esteettiset valinnat ovat subjektiivisia ja toki kaikella ei voi kaikkia miellyttää. Esteettiset valinnat ovat juuri sellaisia, samanarvoisten asioiden välillä tapahtuvia valintoja. Noh eiku vedetäänpä tämä sovelias höpöhöpö heti takaisin: olen ihan aidosti sitä mieltä, että tässä käsitellyt esimerkit ansaitsevat haukkunsa.

Vastahaukut voi pistää kommentteina 👋