Suu auki täältä tulee Lorcana

Lorcanan julkaisutohinoita on ollut melkoisen mielenkiintoista seurata ja peli, vähän yllättäenkin, tupsahtelee jatkuvasti meikäläisenkin seuraamien Youtube-kanavien listoille. Mitään kovin erityistä kiinnostusta peliä kohtaan en mielestäni ole osoittanut, eikä algoritmien pitäisi minua niputtaa myöskään kovan luokan korttikeräilijöiden joukkoon. Lisäksi peli on tupsahdellut vastaan mitä kummallisimmista paikoista, mukaanlukien Youtube-kanava, joka on erikoistunut Arkham Horror -korttipeliin (ja käsittääkseni vain siihen).

Kiinnitin myös huomiota tapaan jolla peliä käsitellään, videoilla ja artikkeleissa ei aina puhuta pelistä kuten voisi innostuneen harrastajan olettaa puhuvan, vaan sävy on ollut enemmänkin informatiivinen ja tuote-esittelymäinen. Väistämättäkin tulee mieleen, että nyt ollaan liikenteessä astetta isommalla mainosbudjetilla ja Lorcana-paketit kera riihikuivan käteisen on toimitettu jotakuinkin jokaisen vähänkin isommalla seuraajamäärällä varustetun vaikuttajan kotiovelle. Onhan sentään kyseessä virallinen Disney-tuote ja megakorporaatiolla lienee ns. kassa kunnossa. Joltain osin on alkanut tuntumaan siltä, että Lorcana-tietoa yritetään pakkosyöttää minulle: ”Suu auki! Täältä tulee Lorcana”. Mutta entäs se itse peli?

Lähtökohtaisesti keräilykorttipeleistä tulee mulle aina aavistuksen inhottava fiilis. Keräilykortit ei tietenkään itsessään tee mistään pelistä automaattisesti huonoa, mutta samalla niihin yhdistyy ominaisuuksia, joista en niin välitä. Ehkä vierastukseni voidaan tiivistää yksinkertaisen kysymyksen muotoon: miten korttien keräily parantaa itse peliä?

Yleensä arvostan eniten juuri sellaisia pelejä, joissa mekaniikat ja teema toimivat mahtavalla tavalla yhteen. Parhaimillaan ne ovat jopa niin tiiviisti saman kolikon eri puoliskoja, että esim. pelin kuvituksesta voi saada hyvän käsityksen siitä miten säännöt menevät. Ja juuri tämä tässä Disney-tuotteessa tökkii kohdallani eniten. Lorcanan teema tuntuu aavistuksen väkisin väännetyltä ja sellaiselta, että kunhan saadaan myytyä Disney-hahmoja jälleen uudessa oheistuotekimarassa. Pohjalla on varmasti peli, joka toimii siinä määrin, että sitä kehtaa myydä, mutta eri leffasarjojen hahmot ja tapahtumat samassa sopassa, on jotenkin kummallinen ajatus. Tässä Frozenin Elsa ja Aladdinissa esiintynyt papukaija Jago ottamassa mittaa toisistaan? Mitä ihmettä? Kovin hyvää ei lupaa sekään, että Lorcanassa ei ilmeisesti ole kovinkaan paljon suoraa vuorovaikutusta pelaajien kesken. Kumpikin siis lätkii itsekseen toisiinsa liittymättömiä Disney-hahmoja pöytään, kunnes jompikumpi voittaa?

Jatkuvasti lisääntyy se fiilis, että pelissä on varmaan eniten järkeä jos olet sattumoisin Disneyn markkinointiosastolla töissä. Tuttuja hahmoja, joita ihmiset rakastavat, ympärille mahdollisesti kilpapelaamista tukeva peli ja keräilyaspekti pitää pelaajat visusti keräilykierteessä, jossa rahaa palaa tuhottomasti jatkuvasti ilmestyvien laajennusten muodossa.

Tai ken tietää vaikka joutuisin nielemään sanani ja peli onkin aivan sairaan hyvä? Nähtäväksi jää mutta olen kyllä harvinaisen skeptinen.