Osaksi lautapeli-yhteisöä

Harrastajayhteisöön ei aina ihan noin vain marssita. Jokainen ryhmä on oma kulttuurinsa, jossa siellä muodostuneet arvot, normit, tavat, muistot ja tarinat sekoittuvat yhteen moninaisen ihmissuhde-verkostojen iloiseksi velliksi. Ja yhteisöthän muodostuvat ihmisistä, ihmisistä joilla voi olla monenlaista haastavaa tilannetta elämässään meneillään. Uutta yhteisöön saapunutta voidaan katsoa uteliaan pelokkaasti, vähän ehkä testatakkin. Tulenkohan hyvin toimeen tuon uuden tyypin kanssa? Tykkääkö se samanlaisista peleistä kuin itse tykkään tai meneekö meidän kemiat noin muuten yhteen? Miettiiköhän se vuorollaan kauankin? Onko se jyrkkä mielipiteissään? Tämä on varsin luonnollista, tuohan uusi ihminen mukanaan myös väistämättä pienen muutoksen siihen minkälainen yhteisö lopulta on.

Homma voi myös mennä överiksi. Jos ryhmä on kovin sisäänpäin lämpenevä ja sen jäsenet joko pitävät kovasti yhteisön nykytilasta tai uusia jäseniä tulee harvoin, voi itsensä sovittaminen osaksi porukkaa olla tuskien taival. Aina tämä ei ilmene nuivana kohteluna tai portinvartjia-tyyppisenä kuulusteluna, joskus kyse voi olla vain siitä, että toisen pelimaku ei ole yhteisössä kovin yleinen ja tämä tehdään selväksi tavalla tai toisella. Juttelin hiljattain myös ihmisen kanssa, joka oli saanut osakseen sellaista kohtelua lautapeli-yhteisössä, että kyseiseen yhteisöön osallistuminen sai jäädä tauolle kymmeneksi vuodeksi. Minusta tämä on vähän surullinen esimerkki ja ainakin henkilökohtaisesti iloitsen jokaisesta lautapeliharrastuksen parissa viihtyvästä.

Minulle lautapeliharrastuksessa on mukana eräänlainen vastakulttuuri-elementti, kaipuu digitaalihälyn sijasta fyysisen maailman ja kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen piiriin. Sitten toisaalta, ja ehkä stereotyyppinen, käsitys nörtti (tai giikki) persoonista, jotka eivät samaistu suureen massaan. Mutta haluavat kuitenkin löytää sen oman yhteisönsä ja kuulua tähän heimoon. Tällä tavalla ajateltuna koen syvää surua, jos paikkaansa osana heimoa etsivä (kaltaiseni) nörtti saa osakseen hänet ulos yhteisöstä sulkevaa kohtelua ja samalla mahdollisuudet itselle tärkeään harrastukseen kaventuvat. Jokainen kuitenkin haluaa kuulua osaksi jotakin itseään suurempaa ja tulla hyväksytyksi.

Pidän kovasti Ubuntu-filosofian tarjoamasta tavasta tarkastella itseään osana yhteisöä ja yhteisöä varten. Jos sinä et voi hyvin, minä en voi hyvin. Ihminen on osa suurempaa kokonaisuutta ja jokainen kokonaisuutta vahvistava uusi tulokas ei ole sinulta pois, vaan lisää kaikille. Haluaisin kannustaa jokaista tämän harrastuksen parissa toimivaa pohtimaan miten uusi tulokas voisi tuntea itsensä tervetulleeksi vahvistamaan yhteisöänne.

Ihmiset pelaavat monista syistä ja kaikilla ei ole samanlainen maku pelien suhteen. Kovin voimakkaasti ei kannata ottaa kantaa siihen, mistä ei tykkää. Parempi on yleensä lähestyä sen kautta mistä tykkää, eikä sen kautta mitä vihaa. Tässä äärishyödyllinen opetusvideo asiasta:

Sitten on tietty nämä tosifani-testailut, joissa kuulustellaan toisen tietämystä ja kuinka syvällä harrastuksessa sitä oikein ollaan. Minun mielipiteeni on se, että tämä toimintatapa ei ole kovin hedelmällinen. Ehkä toinen tietää asiasta vähemmän kuin sinä, mutta miksi sen selvittäminen on tärkeää? Voihan sitä olla omasta osaamisestaan ylpeä ilman vertailuakin. Tai ehkä voit ilmaista intohimosi muilla tavoilla? Esittele itsesi vaikka tuon syvällisen tietämyksen identiteetin kautta. ”Mä olen erikoistunut tikkipeleihin ja omistankin seitsemänsataakuusikymmentäkaksi peliä ja pääasiassa niitä.” Tai vastaavaa.

Mitäs jos uuden peliseuran kanssa päätät kiinnostua hänestä ja kyselet vähän pelimaun perään? Tai ehkä annat uuden jäsenen valita tuomistasi peleistä sen, mitä pelataan. Tai ehkä ystävällinen teko voi olla nimikyltin askartelu rintapieleen, jotta toisen ei tarvitse uudessa seurassa kokea sitä kiusallista hetkeä, kun ei aivan saa mieleensä toisen nimeä.

Me ihmiset ollaan erilaisia ja eroavaisuudet kannattaa hyväksyä. Meitä kuitenkin yhdistää peliharrastus ja pelaaminen, jos ei muuta, niin siihen voi aina keskittyä. Tehdään kaikille tilaa.