Kauhutari-noita

Hallitsematon yskänkohtaus oli jatkunut riittävän pitkään ja silmäni sumenivat haukkoessani henkeä. Kurkustani silkkiliinalle siirtyneet roiskeet olivat sekoitus verta ja tornihiilen mustaa, näky joka oli välittömän lähellä ja pakottavan läsnä. Riuhtaisin katseeni etäämmälle ja kohti sitä. Oli pakko. Se oli edennyt vain kahden metrin päähän ja yllätyksekseni otus tuntui nyt tyytyvän vain tarkkailemaan kuinka kamppailin polvillani ilmaa haukkoen. Hengittääkö tuollainen olento? Sitä ei tunnu läpitunkeva löyhkä häiritsevän. Sen kehon piirteet tekivät mahdottomaksi arvioida oliko sillä sisällään riittävästi tilaa hengitykseen tarvittaviin elimiin. Oliko se edes elossa? Ainakin tuo ilmestys liikkui pitkillä ja mahdottomiin asentoihin vääntyvillä raajoillaan ketterästi sykkivästä lihasta tehdyn tunnelin seinillä ja katossa. Kenties myös lattialla?

Minulla ei ollut hetkeen enää ollut varmuutta siitä, mistä suunnasta lattia löytyisi. Olin vaeltanut yhä mielipuolisemmaksi muuttuneen maiseman ja tapahtumien halki niin kauan, että tuskin tunnistin unta todellisuudesta. Kauanko olin ollut täällä? Tunteja? Vuosia? Missä vaiheessa kivi muuttui kasvillisuudeksi tai graniitti lihaksi? Kauanko oli mennyt siitä, kun kuulin Pyhäkön kumisevan kellon viimeistä kertaa?

Ajatus katkesi, sillä taas se lähestyi. Hitaasti se eteni, mutta edelleen sen liikkeistä kuului samaa kamalaa ääntä. Kuin repeytävän lihan ja toisiaan vasten napsahtavien luiden sairas sinfonia. Jokaisella liikkeellä sama korvia repivä limainen pauke.  Tunsin tajuntani ajelehtivan kohti tiedottomuutta. Yskä oli yltynyt keskittyessäni kammottavan otuksen luonnottomiin ja hitaisiin liikkeisiin, alati lähestyviin. Tunsin kuinka tunnelin syke ja lyönnit rintalastani alla löysivät saman painostavan rytmin. Tunsin myös miten otus tarttui minuun tiukasti. Pienen hetken se tuntui melkein lohdulliselta. Kunnes jäljelle jäi vain yksi syke, enkä hetkeä myöhemmin tuntenut enää mitään.

Yllä oleva tarina on pöytäroolipelistä Heart – The City Beneath, jonka kertomukset lainehtivat kauhuafantasian verenpunaisilla kuohuilla. Tai tarkemmin sanottuna tarina perustuu kyseisen pelin maailmaan, mutta on minun kirjoittamani. Ja juuri tästä pöytäroolipeleissä on kyse: tarinoista, jotka syntyvät yhteistyössä muiden kanssa. Kirjoittamani tarina oli eräänlaista yhteistyötä itseni ja Heartin maailman luoneiden kirjailijoiden välillä. Siinä missä heidän työnsä päättyi, omani alkoi. Peliä pelatessa tarinaa kertovat kuitenkin pelinjohtaja ja pelaajat, joten yhteistyötahot laajenevat entisestään. Pelaajat vastaavat luomista hahmoistaan ja pelinjohtaja kaikesta muusta. Koko soppaa sekoittaa ja ohjaa myös peliin luodut säännöt ja raamit. Noppa tuo ja vie, eikä jokaiseen sattumaan voi täysin varautua, joten tarvitaan myös hyviä hoksottimia tarinaa kuljetettaessa. Modernien roolipelien tarinankerrontaan kytköksissä olevat mekanismit poikkeavat muiden pelien vastaavista yleensä niin perustavanlaatuisesti, että mitään sinnepäinkään ei löydy lauta- tai videopeleistä. Eikä ne oikein kunnolla edes avaudu, ennen kuin olet itse niitä kokeillut käytännössä.

Halloween-kauden synkeät illat ovat mitä mainioin hetki kokoontua fyysisesti tai etänä kertomaan kauhutarinoita ystävien kanssa. Kyseessä ei ole lautapeli, mutta entäs sitten? Mitä jos koittaisitte peliporukkanne kanssa jotakin uutta, vaikka Heartia? Pelistä on olemassa ns. pika-aloitusversio, jossa on mukana pelin säännöt, valmiit hahmot ja valmis seikkailu. Lisäksi tästä versiosta voi maksaa haluamansa summan, jos sen ottaa välittömästi toimitettavana PDF-versiona. Silloin hinta voi olla vaikka 0 €, vaikka suosittelenkin muutaman roposen siitä nyt maksamaankin. Pikaversio löytyy tästä linkistä. Pelissä on mielenkiintoisen maailmansa lisäksi melko uniikki tavoite: pelihahmojen edistyminen johtaa lopulta eeppiseen ja väistämättömään kuolemaan. Mutta matkalla viimeiseen näytökseen, tapahtuu toki kauheita.

Kenties tämän halloweenin teema onkin ”kauhutarinat?”.