Dune: Imperium & Uprising

Voidakseni suositella lautapeliä on sillä oltava tietynlaisia ominaisuuksia. Yksi näistä on kyky kestää aikaa ja siksi en oitis rynnännyt kirjoittamaan Dunesta ylistyslaulua, vaikka ihastuin siihen välittömästi ensimmäisen pelikerran jälkeen. Ja rakkaudeksihan se sitten lopulta syveni.

Tyypilliseen romanssikomedia-tyyliin Dune ei heti tehnyt minuun minkäänlaista positiivista vaikutusta, sillä pidin pelin kuvitusta suoraan sanoen vähän kliinisen tylsänä, olen sittemmin muuttanut mieleni sillä sen tyyli palvelee täydellisesti pelattavuutta ja sopii muutoinkin erittäin mainiosti pelin futuristiseen teemaan. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata myös, että suositukseeni nappaamani kuvat paljastavat melkoiset määrät kaikenlaista peliin hankkimaani korvike-pelimerkkiä ja miniatyyrejä.

Dune: Imperium on käsittämättömän tiivistunnelmainen peli, jossa jokainen ratkaisu on merkityksellinen ja jännittävä. Ihan helpolla pelin suloihin ei pääse sukeltamaan, sillä tämä teos menee valitettavasti kategoriaan: ”paranee mitä enemmän sitä pelaa” ja on kestoltaan melko pitkä. Tästä johtuen tekisi melkein mieli suositella, että tämän kanssa aloittaa ensin soolo-kokemuksena House of Hagalia vastaan (pelin tekoälyvastustaja) ja kun alkaa olla keskinäiset vaikutusmekanismit jotenkuten hallussa, niin vasta sitten siirtyy varsinaiseen pääateriaan, eli moninpeliin muita vastaan.

Peli oli ilmestyessään, ja on yhä, melko ainutlaatuinen yhdistelmä pakanrakentamista ja työläisten sijoittelua. Kädessä olevilla korteillasi näet pelaat myös oikeuden pelata työläisesi (joita tässä pelissä kutsutaan agenteiksi) tiettyihin paikkoihin, joista saat erilaisia hyötyjä. Kortit sisältävät myös usein mielenkiintoisia ominaisuuksia, jotka tekevät niiden käytöstä tietyssä tilanteessa hyvin voimallisia. Ne kortit joita et hyödynnä agenttien sijoitteluun, antavat sitten muita hyötyjä ns. paljastusvuorolla. Paljastusvuoron antimia voivat olla esim. sotavoimien vahvistukset tai vaikutusvaltaa, jolla hankitaan lisää tehokkaita kortteja pakkaan. Taistelun voittamalla saa sitten merkittäviä etuja ja usein varsinkin pelin loppupuolella voittopisteitä.

Dune vaatii pelaajaltaan paljon, mutta juuri se tekee kokemuksesta niin herkullisen. Pakan koostumukseen vaikuttaminen, parhaimpien paikkojen nappaaminen juuri oikealla hetkellä, sekä sotaan osallistuvien joukkojen kanssa tasapainottelu on tanssia veitsenterällä, jossa mauste virtaa ja heikompaa hiekkamatoratsastajaa hirvittää. Dune haastaa aivonystyröitäni juuri sopivasti, enkä toistaiseksi ole vielä koskaan voittanut yhtään peliä, mutta minulla on silti joka kerta ihan pirun hauskaa ja aidosti sellainen tunne, että tällä kertaa voin voittaa ja kaikki on kiinni omista valinnoistani. Välillä turpiin tulee ihan kunnolla, mutta parhaimmillaan peli on samantasoisten vastustajien kanssa ja se kuka tällä kertaa voittaa on valintojen nyansseista kiinni.

Lähtökohtaisesti jos pakanrakentelu tai työläisten sijoittelu tai edes Dune kiinnostaa millään tasolla edes vähän, kannattaa peliin tutustua. Tarjolla on huikeita hetkiä taistelussa hiekkaplaneetan herruudesta. Sittemmin ilmestynyt Dune: Imperium – Uprising parantaa kokonaisuutta entisestään.