Heat: Pedal to the Metal

Heat on niitä harvoja pelejä kokoelmassani, joka on kerta toisensa jälkeen takuuvarma valinta peli-illan pääpeliksi. Ja kerran kun on päässyt vanhojen formuloiden makuun, ruutulippu saakin siitä lähtien heilua oikein olan takaa. Tätä meinaan pyydetään pöytään uudelleen ja yhä uudelleen. Ainoa kerta kun peli ei ole innostanut kanssapelaajaa, oli pelin esittelykerta kahdella pelaajalla ja ilman lisäajokkeja. Enkä näin jälkikäteen ihmettele yhtään, Heat: Pedal to the Metal on parhaimmillaan suurella osallistujamäärällä. Kaksi autoa radalla ei riitä moottoriurheilujuhlaan, haalikaa niin monta osallistujaa kuin pystytte (lisärin kera tämä vetää seitsemän).

Saman suunnittelijan aiemman ja hyväksi todetun pelin Flamme Rouge:n päälle rakenneltu selkäranka täydentyy juuri sopivanlaisilla lisäyksillä ja parannuksilla henkiseen edeltäjäänsä nähden. Teema on kuitenkin mielestäni tässä huomattavasti mielenkiintoisempi. Ja se teemahan sitten kanssa välittyy mitä upeimmalla tavalla niin komponenteista kuin tavasta jolla peliä pelataan. Kaikki tässä pelissä toimii saumattomasti yhteen, eri osat toisiaan täydentäen kuin vaihdekepin koneiston rattaat ikään.

Jokainen vuoro on täynnä mielenkiintoisia ja merkityksellisiä valintoja punnitessasi hurjaa vauhtia lähestyvän ja jyrkän kurvin riskejä. Vietkö ajokkisi äärirajoilleen päästäksesi edelle, vai onko riski ulosajosta tai auton ylikuumenemisesta liian suuri? Pelaatko stressikortin tähän väliin, vai siirrätkö valintaa myöhemmäksi? Miten sinun käy, mikäli kanssakilpuri ei päädykään siihen ruutuun, josta ajattelit saavasi lisävauhdin imussa ajamalla? Heatin ehkä tärkein ja sen mielenkiintoisin mekanismi, jonka nimeä peli myös kantaa, ovat Heat-kortit. Ne ovat eräänlaista riskivaluuttaa, jonka avulla se oma nelipyöräinen voi päästä kilpakumppaneiden niskan päälle, mutta jonka kanssa joutuu samalla tasapainottelemaan. Menemättä sen enempää pelimekaaniseen sepustukseen: Heatin pelaaminen tuntuu merkitykselliseltä, intensiiviseltä, ja hyvin tyypillisesti myös jännittävältä loppuun saakka. Pelissä välittyy hienolla tavalla tunne siitä, miten lujaa kiitävä kilpuri viedään koneiston kestokyvyn äärirajoille turvallisuudesta välittämättä.

Mestaruusajoa en ole vielä edes kokeillut, mutta kuulemani perusteella se tuo peliin entistäkin enemmän syvyyttä. Ilman mestaruusajoakin pelin metallinluja runko on tuhatkertaisesti suosituksensa ansainnut, ja Heat tarjoaakin upean pelikokemuksen useampaankin peli-iltaan. Suosittelen, suosittelen, suosittelen.