Kierrätys pitää rattaat liikkeessä

Minulle saapui postissa ennakkotilaamani lisäosa Radlands-korttipeliin ja sepä olikin mielenkiintoinen tapaus. Tai oikeastaan en tiedä oliko kyse niinkään lisäosasta ja se siinä mielenkiintoista olikin: koin että kyseessä oli enemmänkin päivityspaketti jo omistamaani peliin. Mukana tuli tarroja kuin legacy-pelissä ikään, jotka sitten liimattiin ohjekirjassa muuttuneiden kohtien päälle ja vanhaksi käyneitä kortteja karsittiin pakasta peräti 10 kappaletta ja korvattiin uudistuneilla versioilla. Toki mukana tuli myös 32 uutta korttia, mutta nekin toivat lähinnä vaihtoehtoja pelaajat toisistaan erottaviin erityiskykyihin, mekanismi, joka oli omalla alkuperäisellä kirjollaan mukana jo alkuperäisessä epelissä pelissä. Ja kaikki mahtui siististi samaan kompaktiin peruslaatikkoon, jossa peli on aina sijainnut. Kyllä tämä oli mielestäni harvinaislaatuisen selvä päivityspaketti, varsinaisen laajentamisen sijasta. Tämä oli meikäläiselle oikein tervetullut formaatti, peli oli mielestäni jo erittäin hyvä ja timantin lisäkiillotus sitä tuskin pilaa. 

Tästä mieleeni juolahti vastikään laatimani joululahjojen suosituslistan sisältö. Suositeltuja pelejä oli 13, mutta näistä viisi olivat tavalla tai toisella jo olemassa olevan pelin paranneltuja laitoksia. Hyväksi havaittuja siis pienesti paranneltu ja paketoitu uuteen kiiltävään pakettiin. Vastikään El Grande saapui kauppojen hyllyille uudistetulla ilmeellä ja aika moni muukin peli on tavalla tai toisella jonkin vanhan uutta tulemista. Eipä tämä ole tavatonta muuallakaan, videopelit, musiikki ja elokuvatkin soljuvat samassa uudelleenlämmittelyjen ja pioneeriteosten iloisessa virrassa. Muistanpa jossain mainitun, että mm. Shakki muotoutui nykyiseen loistoonsa n. 1500 vuoden varrella.

Pelit saavat pieniä päivityksiä siellä täällä ja pitkittäistutkimukselliseen tyyliin hyötyvät jopa vuosia kestävistä pelitestaussessioista ihan aidoilla tuotteesta maksaneilla pelaajilla.

Siinä missä pelimekaniikat saattavat muuttua joiltain osin ja pysyä samoina toisin, pelien ulkonäkö elää osaksi muodin ja teknologian mahdollisuuksien kehittyessä tiettyyn suuntaan. Graafinen yleisilme onkin helposti se osa pelistä, joka voi muuttua eniten, kuten kävi mm. High Societyn kanssa vuodesta 1995 tultaessa vuoteen 2018. Uudistunut peli oli niin upean näköinen, että koin tarpeelliseksi kirjoittaa kiitosviestin kuvituksen tehneelle taholle. Ja pelihän on mitä timanttisin tapaus pelattavuudeltaan, jonka tämä upea kuvitus nyt sitten tosiaan kruunasi. Tämäkin on hieno esimerkki siitä miten pelit sen kun paranevat, kun niitä jatkojalostellaan tuleville polville ja miksei kyynärtaipeillekin.

Sitten on Hasbro & Monopoli. Tuottojen maksimoinnin vuoksi masinoitua Monopolia Monopolin perään, ja sitähän riittää — Business Insiderin tekemän arvion mukaan yli 300 erilaista versiota. Häikäilemätön saman kierrätys toimii ainoastaan tietämättömyys ja nostalgia polttoaineenaan. Muinaisessa on muistoja ja isovanhemmat markettien hyllyjen välissä ostavat näitä näennäisesti lahjaksi jälkipolville, mutta todellisuudessa toistavat omia nostalgisia lapsuusmuistojaan hankintansa kautta. Noh eiköhän se ollut riittävästi riistokapitalismista tällä kertaa, jonka itseironian kiistattomaksi kuninkaaksi koko nopparallihökötys Monopoli on vuosikymmenien saatossa noussut. Ehkä tästäkin julkaistaan joskus jotain uutta (ehdotan ekalle jatko-osalle nimeksi Stereopoli).

Niin hyvässä kuin huonossa, kertaalleen myynyt myynee jatkossakin, ja tätä taustaa vasten ei ole ihme, että hyviksi havaitut pelit palaavat kauppojen hyllyille uudelleen ja uudelleen. Olipa kyseessä sitten suosikkikorttipelin päivitetty painos tai legendaarisen lautapelin uuden ajan ehostus, näiden modernisoitujen versioiden mukana kulkee kuitenkin kiitettävän usein ajatus: hyvästä voi tulla vielä parempi. Ja mikäs tuossa – ostakee ihmiset laatua, saatatte olla osa pitkää tapahtumaketjua jonka toisessa päässä odottaa se seuraava Shakki.