Soittolista 1 & 2 – Electroswing

Toisinaan lautapeli-illat ovat minulle oiva tekosyy päästä isännöimään elämyksellistä iltaa ystävilleni. Haluan heidän nauttivan olostaan ja unohtavan arkihuolensa hetkeksi. Ystävieni viihtyessä, minäkin viihdyn. Saatan tarjoilla ruuan, juomaa ja tietenkin illan kohokohdan: yhteispelailua. Ei liene yllätys, että ns. partypelit sopivat erityisen hyvin näihin tapahtumiin.

Pelien sääntöjen huolellisen opettelun ja lukuisten muiden alkuvalmistelujen lisäksi olen saattanut käyttää satoja tunteja illan soittolistan kokoamiseen, jonka on tarkoitus kohottaa ja ylläpitää tunnelmaa taustalla. Ja tosiaan juurikin taustalla, sillä se ei mielestäni saa milloinkaan viedä huomiota illan päätapahtumilta: seurustelulta ja pelailulta. Siksi minun mielestäni biisien valintaan kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, parhaimmillaan ne tosiaan ylläpitävät tunnelmaa, mutta auttavat myös keskittymään peliin.

Minulle on ehtinyt kertyä näitä soittolistoja jo muutamia, joten ajattelin laittaa niitä jakoon aina välillä. Kaksi ensimmäistä ovat teemallisesti melko samanlaisia (electroswingiä), joten postataanpa ne nyt kerralla. Var så god:

Kumpaisestakin riittää kuunneltavaa n. kolmeksi ja puoleksi tunniksi. Suosittelen säätämään musiikin voimakkuuden sopivan matalaksi, jotta se ei peitä puhetta alleen ja keskustelu pelistrategioista onnistuu ilman huutamista. Jos elektroninen swinggi ei oikein istu sinun musiikkimakuusi, on tulevaisuudessa luvassa soittolistoja hieman toisenlaisista genreistä ja tunnelmamaisemista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kommentit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *