Solarpunk todellisuutemme
Earthborne Rangers on meikäläiselle ristiriitainen pelitapaus. Toisaalta peli kiinnostaa kovastikin ja toisaalta olen ihan aktiivisesti vältellyt sen hankkimista. On melkoisen todennäköistä, että peli kolahtaisi mekaanisesti minulle, onhan se pelimekaaninen hengenheimolainen Arkham Horror the Card Game ja Marvel Champions -peleille, joista kumpaisestakin pidän varsin paljon. Jälkimmäistä tulee jopa pelattua yksin, vaikka en sellaisesta touhua pahemmin muuten harrasta (videopelit soolopelailuun oletusarvoisesti). Ehkä tässä nouseekin se ensimmäinen ristiriita: haluanko todella vielä yhden valtavalla korttivalikoimalla varustetun pakkavetoisen pelin, jonka alkuvalmisteluissa kestää tuhottoman kauan? Ehkä? Ja toinen ristiriita: on varsin todennäköistä, että joutuisin pelaamaan tätä yksinäni, ja ymmärtääkseni peli toimii parhaiten kaksistaan lätkyteltynä. Haittaako se?
Mutta unohdetaan hetkeksi insinööri-analyysi pelin eittämättä kehutun koneiston rattaista. Minua kiehtoo Earthborne Rangers -pelissä se maailma, johon peli sijoittuu. Pelin fiktiossa eletään ajassa, jossa ihmisen ja luonnon välinen kestävyysvaje on jo paikattu, ratkaisut löydetty ja maailma perustavanlaatuisesti muutettu. Tarkemmin määriteltynä Earthborne Rangers edustaa solarpunk-suuntausta, jonka ytimessä on elo luonnon kanssa sopusoinnussa. Suuntaukseen liittyy myös aivan tietynlainen estetiikka, jonka tunnistaa pelin kuvituksista välittömästi. Solarpunkin maailmassa teknologiaa ei hylätä, vaan se sovitetaan osaksi kokonaisuutta, jossa asiat ovat kivasti rinnakkain ja tasapainossa elinympäristömme kanssa. Aurinkopaneelit ja tuulivoima ovat klassista solarpunk-kuvastoa. Visio kuulostaa realistiselta ja tavoittelemisen arvoiselta. Jos taistelu elinkelpoisen planeetan hyväksi jotain kaipaa, niin se on sanoma toivosta ja suunnasta. Olkootkin että koko suuntauksen alkuperä on jäljitettävissä vuonna 2021 ilmestyneeseen jugurttimainokseen, jonka mainossanomasta riisuttu versio on tässä:
Hieno taustamaailma on kieltämättä yksi pelin pääosan esittäjistä. Kolmanteen ristiriitaan liittyy suhteeni avoimen maailman peleihin. Siis sellaisiin joissa voit mennä minne haluat ja tehdä asiat valitsemassasi järjestyksessä. Minulle sellaiset pelit tuntuvat varsin usein päämäärättömiltä ja sekavilta. Tämä tuli todettua jo Sleeping Gods:in ja sen jatko-osan Sleeping Gods: Distant Skies pelien kohdalla. Näistä eittämättä jälkimmäinen oli enemmän mieleeni sujuvampien taistelumekanismien ansiosta, mutta perustavanlaatuinen ongelma oli edelleen läsnä: edetäkseen pääjuonessa, piti pelata yrityksen ja erehdyksen kautta yhä uudelleen ja uudelleen niitä samoja alkupään sisältöjä. Earthborne Rangersin kohdalla pelkään hieman samaa. Saatan tietenkin olla väärässäkin, mutta melkein sadan euron hintalappu ihan vain pelin kokeilemiseksi, tuntuu aavistuksen isolta investoinnilta. Toki pahimmassa tapauksessa lautapelien jälleenmyyntiarvo on tunnetusti hyvä, mutta enpä minä pelejä hanki niitä vain pois myydäkseni.
Enkä osta pelejä myöskään heittääkseni niitä pois, silti arvostan kovastikin sitä, että peli on tuotettu taustamaailman henkeen sopivasti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Komponentit ovat mm. maatuvia jne. Tälläisen toki soisi olevan kaiken tuotannon peruskauraa, eikä erikseen mainittava myyntitäky. Noh parempi olla oikean polun alkumetreillä, kuin ettei olisi polulla lainkaan. Mutta se varsinainen kysymys piinaa minua edelleen: hankinko tämän pelin? Onko se minua varten? Ja kuinka kauas solarpunkin lumo kantaa? Kolme vuotta julkaisun jälkeen pohdin näitä edelleen. Kenties se kertoo jo jotakin?
Hetkinen. Pelin sivustolla (https://earthbornegames.com/) näyttäisi olevan tulostettava demo-versio. Kenties siitä on hyvä aloittaa! Onko sellainen riittävän solarpunkkia? Noh vastikään kerrostalomme katolle asennettiin aurinkopaneelit. Kenties tulostus onnistuu niiden tuottaman energian avulla?
Pieni solarpunk-teko on viimeaikainen hankinta: yrttien kasvatukseen tarkoitettu Auk mini 2. Kyseessä on pieni ja nätti kasvatusjärjestelmä, lähinnä yrteille, minkä avulla kerrostaloasukkikin pääsee vähän viljelyn syrjään kiinni. Ja saa siitä hommasta vähävaivaista hyötyäkin omalle lautaselle.