Terveiset helvetistä

Possess Me, Satan on lautapeli, jonka nimi lienee jonkinlainen käänteinen versio ”Jesus take the wheel” -huudahduksesta. Kyseinen tuotos myös aiheutti pienimuotoisen polemiikin hiljattain, kun pelin suunnittelijat lähtivät tilaamaan mainostilaa Boardgamegeekin digitaalisilta lehdyköiltä rahoituskamppista varten. Ilmeisesti mainospäällikkö BGG:n puolelta oli kieltäytynyt pelin mainoksista sivustolla vedoten henkilökohtaisiin kokemuksiinsa riivauksiin liittyen ja sai episodin päätteeksi sitten potkut. Mitä ilmeisimmin tämän myötä pelin kehittänyt porukka on kyllä saanut enemmän mainospalstalta tilaa, kuin alun perin tilasivatkaan. Tapauksesta kirjoitellaan vähän siellä sun täällä, kuten lautapelien merkkiteoksessa Pelikillassa juuri nyt. Tätä kirjoitellessa peli komeileekin Hotness-listan kärkisijalla. Mites se wanha hokema menikään? Tämmöisiä tarinoita ei kyllä pystyisi sepittämään, vaikka yrittäisi.

Liekö vanha vihtahousu ottanut haltuunsa minutkin kun olen viimeaikoina pelannut itselleni epätyypilliseen tapaan runsaasti vanhemman sortin lautapeliklassikoita, jotka tosin olivat pelikokemuksina minulle uusia, vaikka ne toki maineeltaan tiesinkin. Pöydälle ovat päässet mm. Galaxy Trucker, Cosmic Encounter ja Broom Service muutamia mainitakseni. En toki ole lähtenyt moisia eurodollareilla hankkimaan, mutta muiden omistamina pääsin näihin sitten tosiaan tutustumaan.

Hyviä pelejä kaikki tyyni, mutta näistä lähes 50-vuotias klassikko Cosmic Encounter oli melkoinen jättiyllätys. Ensinnäkin sen takia, että enpä arvannut peliä noinkaan vanhaksi ja toiseksi en uskonut tämän iskevän niin kovaa kuin se sitten lopulta iski. Enpä enää ihmettele miksi peli keikkuu niin kovin monen top-listan riippana ja miksi peli tuntuu yhä ajankohtaiselta. Ei se nyt ikänsä puolesta vielä ihan Shakin vertainen vanhus ole, mutta kattellaan muutama tuhat vuotta ja kuka tietää? Varsin vaikuttava ja yksinkertaisuudellaan hämmästyttävä sosiaalinen peli kuitenkin. Siinä sitä väännettiin yömyöhään puhejudoa, josko se kaveri nyt päästäisi alukset omalle planeetalleen ilman väkivaltaista yhteenottoa. Pelikerta huipentui hetkeen, kun tarjoutui mahdollisuus voittaa koko peli yhdessä kaverin kanssa, mutta yksi pelaajista halusi torpata tuplavoiton kriittisellä hetkellä ja varmistaa, että pelille on vain yksi voittaja. Ihanan pikkumainen veto. Oli kyllä hemmetin hauska peli, ja pelin tapahtumat jäivät pitkäksi aikaa mieleen.

Samalla reissulla Salossa, jossa Cosmic Encounterkin tuli koettua, pääsin vihdoin piipahtamaan Peliparatiisin myymälässä. Tosiasiassa minun oli tarkoitus käydä siellä jo aikoja sitten ja tehdä blogiin hieman haastattelu-tyylistä jutunjuurta siitä, miten lautapelimyynti kivijalassa on lähtenyt sujumaan, mutta arjen muut esteet kyllä pysäyttivät aikeeni varsin tehokkaasti. Pääsin kuitenkin vihdoin vaihtamaan kuulumisia ja myymälä on ymmärtääkseni lähtenyt vetämään asiakaskuntaa kiitettävällä menestyksellä. Ainakin vierailuhetkellä talo oli ns. tupaten täynnä ja kaltaiseni notkeahko herrasmies joutui taivuttelemaan kerran jos toisenkin, päästäkseen tiskille asti lätisemään. Paikalla parveilevat pelaajat pistivät pöytään perinteiseen tapaan Magic the Gatheringiä ja hetken liikkeen pitäjän kanssa jutusteltuani sain sellaisen kuvan, että runsas keräilykorttipelien pelaaminen ei ole ollenkaan tavaton ilmestys puodissa. Etenkin Pokemonia menee tällä hetkellä kuin Charizardin lämmittämille Geodudeille.

Saatana oli toki läsnä tälläkin visiitillä, kuten kuvasta näkyy. Enkä nyt tarkoita Pokemon-keräilykorttipelejä, vaan päheää Doom-paitaa, josta olin niin kateellinen, että hyvä kun pystyin keskittymään lautapeleistä puhumiseen. Kiusaus välittömästi tilata oma versioni lienee sekin Luciferin (kapitalismin Luciferin) tekosia kenties?

Yksi pieni sivuprojekti, jonka parissa olen puuhaillut tässä ihan hiljattain on podcast. Tai no koko podcastiä ei ole vielä olemassa, mutta hirveät määrät suunnitelmia sellaisesta, intromusiikkia, käsikirjoituksia ja ohjelmaideoita. Jonkin verran kuuntelin Lautapelihetkeä ja sitten Lautakuntaakin, ja sitten kaipasin lisää suomenkielistä lautapeli-podia. Havahduin kuitenkin siihen ettei Suomessa taida olla yhtään aktiivista lautapeli-podcastiä juuri nyt? Miksipä en lähtisi siis sellaistakin tässä sivussa pyörittämään? Mahdollisesti tuotantokausi-vetoisesti, jotta hommasta ei tule riippakivinen vaiva. Intoa tekemiseen kytee tuolla rintalastan alla jo jonkin verran.

Pienenä unelma-ammattini oli radiojuontaja ja väittäisin olevani jonkin verran kunnostautunut sanasepponakin vuosien aikana, jolloin kynnys ei olisi kovin suuri hommaan lähteä. Työnkin puolesta audiohommat ovat tulleet riittävän tutuksi ja laitteistokin on valmiina. Spiikkaushommaakin on tullut tehtyä, joskin siitä on jo jokunen vuosi aikaa. Miksipäs ei? Raha ei liiku, toisaalta aiheeni saan vapaasti valita, eikä tartte mielistellä mihinkään suuntaan. Menestystäkään ei tarvitse sen kummemmin yrittää, kun tykkää tekemisestä valmiiksi jo tarpeeksi. Lisäksi tunnistan olevani riittävän hölmö tarttumaan juuri tämmöisiin projekteihin. Mutta jos lähden tekemään sitten podia, niin sitten tehdään kunnolla, joten suottaapi kestää. Oliskohan tämmöiselle Suomessa tilausta? Vai onko tämä keski-iän kriisi? Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin podcast on vain perustettava. Tai ehkä alakerran pirulla on keski-iän kriisi ja possessoi kaltaisiani ihmisiä toteuttamaan pyrintönsä? Kuten klassinen turkulainen duo Matti Marttyyri ja Teppo-Demoni laulavat: kaiken takana on Saatana. Voiko tämä idea olla muodostunut missään muualla kuin helvetin kuumimmassa pätsissä?

Sillä en todellakaan tiedä miten tämän sekavan kirjoitteluni tällä kertaa päättäisin, niin harjoitetaan vapaata tahtoa, vaikka sitten näin. Tässä kiirastulisen oivallinen vocaloid-biisi, jonka pirullinen algoritmi kiikutti naamani eteen eräänä päivänä. Vai teenkö niin kuin teen kenties alemman voiman ohjaamana? Noh väliäkös tuolla.

Kärsikää: