Voiton Käärijä

Jopa oli matka. Itse lämpenin huumaan melko hitaasti, mutta monen muunkin lailla pidin Cha Cha Cha -biisistä jo UMK23-kilpailun aikoihin. En seurannut Euroviisuehdokkaita kovin tiiviisti, ja tavalliseen suomalaiseen tapaan sen kisan voittaminen ei edes juolahtanut mieleen. Tässä kevään mittaan tuo hassu mies neonvihreissä osui kuitenkin silmään uutisjutussa jos toisessakin, ja pikkuhiljaa alkoi kantautua huhuja ihan oikeista mahdollisuuksista. No, mä olen sarjainnostuja, mutta silti homma ei vielä vienyt mukanaan. Vasta kuultuani Käärijän omasta kentästä Fortnite-pelissä, lotkautin vähän isommin korvaani. Pahus tässä on oltava oikeasti jotakin. Ja siinä vaiheessa Käärijä-jyrä oli oikeasti vasta alussa.

Euroviisuilta lähestyi ja yhtäkkiä Käärijä puski ihan jokaisesta tuutista. Ei sellasta somealustaa tai mainospalaa, missä ei vihreän miehen hehkutusta olisi jossain muodossa näyttäytynyt. Yritykset olivat mukana omalla häikäilemättömällä tavallaan ja surutta käyttivät Käärijä-hypeä osana mainontaansa, mutta osa siitä oli varmaan ihan vilpitöntä innostusta. Sitten alkoi ilmestyä tuttujenkin Käärijä-teemaisia kisakatsomoita, vihreitä lippuja ja juomia. Käärijä-hahmoja oli askarreltu kaikenlaisista ruoka-aineksista ja varmaan jotain vihreää löytyi muodossa tai toisessa meiltäkin. Joku oli ihan oikeasti leipaissut Käärijä-tortun, sellaisen josta kauppamatkalla perheeni kanssa olin joku 15 minuuttia ennen kuvaan törmäämistäni vitsaillut. Kävellessäni kaupan ilmapallohyllyn ohi, vesi-ilmapallojen pumppukin alkoi värityksensä vuoksi näyttämään vähän Käärijä-aiheiselta. Hullu Tetris-efekti. Hype alkoi läpäistä vähän jokaista elämän osa-aluetta.

Sitten se itse Euroviisu-finaali. Uskomaton jännitysnäytelmä ja lopun kummallinen twisti, jossa ylivoimaisilla yleisöäänillä varustettu Suomen oma pisteiden Käärijä ei virallisesti voittanutkaan. Piste-ero kultamitallin kaapanneeseen läntisen naapurin edustajaamme ei ollut kovin huima ja homman ratkaisi raadin antamat äänet. En tiedä ihan tarkalleen miksi, mutta raadin antamat äänet eivät merkanneet tässä tapauksessa minulle yhtään mitään. Omissa silmissäni Käärijä oli ilmiselvästi voittanut Euroviisut 2023. Tunne vahvistui siitä, että yleisön käytös Euroviisujen tapahtumapaikalla tuntui tukevan tätä kokemusta ja huudahdukset Käärijästä ja Cha Cha Chanttaus kaikui hallissa jopa häiriöksi asti, lähetys ei meinannut päästä jatkumaan. Ilmiselvästi myös suuren enemmistön silmissä Käärijä oli paras ja pienilukuisen raadin mielestä jotain muuta. Hämmentävä kokemus, mutta homma tuntui voitolta.

Ystäväni kommentoi myöhemmin, että toivottavasti kaveria ei nyt hylätä, kun ei virallisesti voittanutkaan. Ja mitä vielä. Kyyneleet silmissä seurasin Jere Pöyhösen vastaanottoa lentokentällä, jonne suurilukuinen fanikunta oli pakkautunut toivottamaan sankarinsa tervetulleeksi takaisin Suomeen. Ja todellakin sankarin vastaanoton Käärijä myös sai. ”Meidän voittajamme” saatiin kuulla lähetyksessä useaan kertaan. Kokemus Euroviisujen todellisesta voittajasta oli kollektiivinen.

Ehkä pandemiavuodet ja heti perään alkanut sota, sen myötä yhdistynyt länsi ja Suomen loikka Naton turvasatamaan loi otolliset olosuhteet myös Käärijä-ilmiön syntymiselle. Elämme aikakautta, jossa olemme vastikään lopullisesti luopuneet Venäjälle nöyristelystä, löytäneet uudelleen yhteisöllisyyden merkityksen valtavien haasteiden edessä ja kaipaamme vaihteeksi muutakin kuin surullisia uutisia. Ehkä juuri tämän vuoksi Käärijän hilpeän iloisen neon-vihreän ja flamingon-pinkin lipun alle oli niin helppo liittoutua potemaan yhteistä unelmaa ja erityisen herkullista oli voittaa, ainakin kaikilla niillä tavoilla, joilla oikeasti oli merkitystä. Voitto sille että toivoa on!

Kiitos tästä matkasta Käärijä.