Puoskarit!!!

Hei jee – ajattelin kun Quacks of Quedlinburgista, eli Räävelin Rohtotohtoreista, oli ilmeisesti tuloillaan uusi versio. Peli kuuluu ehdottomasti lemppareideni joukkoon, ja olen toki antanut pelille Pelikillan harvinaisen suosituksenkin. Sellaisen saa perinteisesti vain pelit, jotka ovat kestäneet uutuudenviehätyksen tuolle puolen ja tuntuvat edelleen mainioilta valinnoilta peli-iltaan. Oikeastaan ainoa osa-alue, joka alkuperäisessä versiossa pelistä ei mielestäni ole onnistunut, on sen kansitaide. No, ajan kanssa olen kuitenkin oppinut hyväksymään rumiluksen hyllyssäni. Pelin muut ulkonäköseikat sentään ovat ok tai jopa hienoja! Niissä on juuri sellaista aihepiiriin sopivaa charmia ja keskiaikaista tunnelmaa, joka elävöittää pelin löyhän taustamaailman osaksi pelikokemusta.

Ja pelin nimikin lyheni Quacks of Quo… Squads.. Quckerbergerdenghenkselverengeristä varsin muistettavaan ja huulien välistä helposti soljuvaan Quacks-muotoon. Oikein tervetullutta ja samaistun muutenkin aina kaikkeen yksinkertaiseen (ja tyhmään). Nimen oikea kirjoitusasu on helpompi muistaa! Kuvitelmissani peli oli jo suomennettu yksinkertaisella ja tehokkaalla nimikkeellä: ”Puoskarit”. 

Sitten näin uuden kansitaiteen. Ja sen, miltä mm. uusi inkivääri tai pelaajalaudat näyttivät. Voi ei – ajattelin. Mitä he ovat menneet tekemään. Tällä kertaa kyse ei ollut Wyrmspanin kaltaisesta tyylien ja osaamattomuuden sekamelskasta, vaikka väripaletti toki oli samankaltainen. Ja Quacksissa on kyllä yhtenäinen tyyli, joten siitäkään ei voi moittia. Ja hyvä tavaton, osa taiteesta on ihan hienoa! Lauta, jolla voittopisteistä pidetään lukua, on alkuperäistä hienompi. Mutta valitettavasti nämä ovat vain muutamia yksittäisiä onnistumisia kokonaisuudessa, joka on mielestäni aivan kamala. Pelin ulkoasu oli kamala tavalla, jota minun oli ensin vaikea pukea sanoiksi ja vaatii tuekseen tarinan vuosikymmenen takaa.

Lähdin näet aikoinaan pelialalta muihin (,mihin tahansa muihin) töihin, sillä Suomessa peliala tällä alueella ja niihin aikoihin, tarkoitti pääasiassa mobiilipelien parissa puurtamista. Mobiilipeliala ainakin minun mielestäni sisälsi paljon epäeettistä toimintaa työntekijöiden kohtelusta aina pelisuunnitteluun asti. Vasta vuosia myöhemmin suurempi yleisö sai lukea julkisuudessa uhkapelimekanismien ja ihmisistä löytyvien psykologisten heikkouksien hyväksikäytön olevan alan normaali. Tekijät selittelivät näitä erilaisilla iltasaduilla saadakseen unta öisin (laatu paranee, mutta kun valaat, ”ei kaikki mobiilipelit” jne.), mutta minulle etenkin tietynlaiset mobiilipelit näyttäytyvät lähinnä lapsille suunnatuilta rahapeliautomaateilta, eräänlaisilta digileluilta, joihin laki ei millään tavalla puutu ja joista useimmat vanhemmat eivät silkkaa tietämättömyyttään osaa tehdä rikosilmoitusta.

Mobiilipelien kuningaspaikat oli kuitenkin jo tuolloin jaettu, ja kaikki tiesivät Clash of Clans -pelin menestyksestä. Luonnollisestikin kehitysraha virtasi ja kaikki päätöksiä tekevät pukusedät himoitsivat satumaisia mobiilipeli-miljoonia ja halusivat olla Clash of Clans. Pelin vahaukkomainen 3D-tyyli kopioitiin yksyhteen kaikkiin mobiilipeleihin ja jokaisen äppikuvakkeen kannessa oli sama naama huutamassa: ”jätä lapsesi heitteille addiktiokapulan mikromaksuansaan!”. Pikkuhiljaa jo kirosanaksi muuttuneet mobiliipelit ja Clash of Clans -estetiikka sulautuivat synonyymeiksi. Ja nyt minulla oli edessäni uuden Quacksin kansitaide. Rakastamani Rääveli on nyt mobiilipeli? Mitä tämä tarkoittaa? Joudunko laskemaan montako euroa pelin jalokivivaluutta on tai odottamaan pelivuoroani, jos en vinguta Visaa?

Mutta ei se mitään. Kuluttajana, lähes aikuisena sellaisena, olen ajat sitten sisäistänyt ajatuksen, että minua käytetään jatkuvasti hyväksi. Herranjestas, jokin aivopesuohjelma on saanut minut ylipäätään määrittelemään itseni kuluttajaksi. Ja voih sitä tuskaa, sillä pelihän ilmestyy kolmena versiona, jonka kattavin ja itseäni eniten kiinnostava versio kaikkine lisäkilkkeineen ja -osineen, on kansitaiteeltaan myös selkeästi hienoin. Ehkä tähän voisi vielä uudemman kerran perehtyä? Käyn läpi nettiin saapuneita vertailukuvia vanhan ja uuden välillä, uusi on usein selkeämpi ja terävämpi, tästähän voisi ihan p…, ja sitten näen taas kuvan hahmoista, jotka on revitty suoraan Ryhmä Hau:n ekalta tuotantokaudelta. Ja neonväreissä loistavat ainesosien kuvitukset, joiden tuijottelu tuntuu puolittavan älykkyyosamääräni (pärjäänkö seitsemällä?). Mutta oi! Ohjekirjan kuvitus on hurmaava pienen noidankattilan kera, kuinka herttainen ja aika kawaii :3. Ja voooihh nuo ihkupihkut sattumakorttiloiset on niin paljon söpöhöpömpii – uwu. M-m-mutta huhut gertoo, etä nii siiz pahvilaatu huono.

Ack! Sain vihdoin katseeni irti internetin komponenttivertailukuvista ja tunto alkaa hiljaksiin palaamaan vielä kihelmöiviin aivoihini. Pelin ulkoasusta myös väitetään, että se on luotaantyöntävää vain kuvissa, mutta pöydällä se on edukseen. Nyt lienee helpompi koota ajatuksensa ja vastata vihdoin mieltä askarruttavaan pulmaan: onko tämä uusi versio hankkimisen arvoinen? 

Hmm. Lopullinen ja ehdoton vastaukseni on: en tiedä.